Lopputili ja lomarahat

Ei taas tiedä miten näitä tarinoita kertoisi. On sattunut ja tapahtunut viime päivien aikana niin paljon kaikenlaista, että nyt odotamme enää palkkaa ja lentolippua. Kaikki kiva loppuu aikanaan, olen kuullut jonkun sanovan, mutta tässä reissussa oli niitä kivoja asioita vähemmän. Uusiin ihmisiin on saanut tutustua sekä paikalliseen kulttuuriin miten täällä asiat voidaankin hoitaa niin vaikeasti. Vastaus jo aiemmissa blogeissa esitettyyn kysymykseen: onko Kiina kehitysmaa? Niin vastaus on kyllä.

Torstaista lähtien kipeänä ollut turkulainen on edelleen kipeänä. Suhteellisen voimakas kuume ja ripuli on kaveria vaivannut. Perjantaina kun me muut lähdettiin koulujen välisiä kisoja viheltämään, niin turkulaisen oli pakko suunnata lääkäriin. Luiz tuli hakemaan kaverin kämpiltä ja lähti viemään kohti sairaalaa. Luiz olisi vienyt Valten johonkin paikalliseen lääkäriin joka ei kuulemma maksa mitään ja on heidän yhteistyösairaala. Onneksi Valten vakuutusyhtiöllä on oma yhteistyösairaala joka on huomattavasti parempi kuin tämä meidän Luizin opastama. Jenkki lääkäri otti vastaan kipeän miehen ja hetken päästä käsissä oli kassillinen erilaisia pillereitä mitä piti syödä. Vaikutukset olivatkin rohkaisevia, mutta nyt vasta rupeaa kaveri jollain tavalla normaaliin elämään päästä käsiksi. Tosin neljän päivän makaaminen sängyssä, ainoana liikuntana kahden metrin matka vessan ja sängyn välillä aiheuttaa muita oireita. Nämä sängyt kun ei ole muutenkaan tehty nukkumista varten, saati sitten pidempi aikaiseen makoiluun. Vaikkakin ravaamisen tahti on ollut niin kiivas, että lattiaan on muodostunut jo silmin havaittava ura, niin muut kivut makoilusta johtuen ovat lisääntyneet. Hauskinta tässä hommassa oli se että Luiz kysyi eilen pystyykö kaveri viheltämään viikonloppuna? Ei nämä ihmiset tajua ollenkaan tilanteen vakavuutta. Miten vihellät jos olet niin heikossa kunnossa, että tuskin jaksat kävellä saati, että vesi pysyisi sisällä, ruuasta puhumattakaan? Sama pommitus joka ikinen päivä milloin olet terve ja pääset jäälle.

Perjantaina minä ja Ande lähdettiin koulujen välisiä pelejä viheltämään. Meille siis kerrottiin, että pelejä on 6 tai 7 per jannu. Ainut asia mikä paikkansa piti koko päivänä, oli paikka missä turnaus pelattiin. Päivän pituus oli 7,5 tuntia luistimet jalassa ja 10 peliä. Matkoihin kului noin neljä tuntia metrolla. Onneksi oltiin sellaiseen aikaan liikenteessä, ettei älytöntä ruuhkaa vielä ollut. Varustekassi täydessä metrossa ei ole se ihanteellisin juttu. Pelit pelattiin 3 vs. 3 systeemillä. Siis aamupäivä pelattiin niin. Luulimme, että meidän osalta homma on nyt ohi aamupäivän seitsemän pelin jälkeen ja pääsemme sieltä pois lepäämään viikonlopun maratonia varten. Mutta sitten homma muuttuikin niin, että pelattiin kolme peliä täydellä kentällä. Mikä parasta meillehän ei informoitu mitään koko asiasta. Sitten kun olimme menossa jäälle huomasimme, että kyseessähän onkin ison kentän peli. Peliajasta tai mistään muustakaan ei ollut mitään tietoa. Tosin eipä nuo joukkueiden valmentajatkaan olleet saaneet tietoa säännöistä tai miten siellä ylipäätään pelataan. Muutamilla koulujoukkueilla oli ihan kunnon valmentaja joita on nähty halleilla viikonloppuisin pyörimässä. Meitä oli aamupäivällä siellä kaksi paikallista tuomaria joilla oli aivan eri säännöt mitä meille oli kerrottu. Ei älytön Einstein tarvitse olla, että tajuaa ettei siitä hommasta tullut sitten yhtään mitään. Juuri kun olimme saaneet muutamalle joukkueelle opetettua säännöt niin tuli kiinalaiset jotka veteli sitten aivan omilla säännöillä. Ehkä juuri tästä johtuen eräässä pelissä syntyikin ”pienehkö” tappelu. En tiedä miten ja ketä siitä rangaistiin, mutta ei sieltä ainakaan kukaan pihalle lentänyt vaikka nyrkit heilui kuin Tammer turnauksessa konsanaan. Kotimatkalla tuli itselleni viesti, että minun pitäisi lähteä Dream Landin huippuolosuhteisiin viheltämään lauantaiksi koska Valte on kipeä. Syy miksi juuri minun olisi kyseiselle areenalle mennä oli se, että yhdellä paikallisella tuomarilla oli luistimet toisella hallilla. Kyseiselle hallille pitää lähteä matkustamaan viideltä, että kerkeää peleihin ajallaan. Sain puljattua homman kuitenkin niin, että pidimme aikaisemmasta suunnitelmasta kiinni joten sain mennä Kelvinille.

Anden osalta pelit loppui lauantaina jo hyvissä ajoin. Toisen pelin ensimmäisellä erätauolla vanha vaiva nilkassa tuli niin kipeäksi, että luisteleminen oli mahdotonta. Itse vedin Kelvin Areenalla seitsemän peliä putkeen. Tunteita herättävin peli oli kun eräs ennen änärissäkin pelannut ex-pelimies ja kuumakalle oli penkin takana koutsina. Kaveri yritti kaikin keinoin saada tuomiot miellyttämään hänen joukkuetta. Kun näin ei tapahtunut ja oma joukkue vielä hävisi pelin vaikka he johtivat peliä parilla maalilla ennen viimeistä erää, niin tunne purkautui huudon ja käsimerkkien johdolla pelin jälkeen. Kyseinen kaveri piti sitten saatella isoista ovista ulos ennen palkintojen jakoa. Tuomarikoppiin mennessäni eräs tuohtunut äiti tuli kertomaan myös mielipiteen kyseistä pelistä. Naisen englannin kielen sanavarasto oli tosin varsin kapeahko, mutta kyllä siitä fuck, shit, shit, fuck, shit kommenteista viesti tuli jotenkuten ymmärretyksi. Hän tuskin ymmärsi aivan kaikkea mitä hänelle suomenkielellä selostin takaisin. Ottelun jälkeen paikalla ollut referee supervisor joka puhui muutamia sanoja englantia tuli vaan taputtelemaan ja sanoi murtaen ver kuut. Hävinneen joukkueen apuvalmentaja ilmaantui koppiin myös referee supervisorin toimesta. Hän halusi pyytää anteeksi valmentajan käytöstä pelissä. Taas saatiin ihan ihme show pystyyn yhdestä ulosajosta.

Sunnuntaina olin sitten ainoa joka kykeni hallille lähtemään. Edessä oli seitsemän peliä. Aamulla neljä peliä putkeen kahdella tuomarilla ja sitten parin tunnin tauko ja iltapäivällä nuppina kolme peliä. Näin siis piti olla. Ekat neljä peliä oli takana ja heitin kamat pois, että lähden ulos hallista ja kirjoitan raportin lauantain tapahtumista. No olin siinä ulkona sitten kerennyt hetken olla kun puhelimeen tulee viesti, että minun pitäisi olla kaukalossa viheltämässä peliä. Ohjelmistoon oli tullut muutos, että toinen tuomari tuleekin vasta iltapäivällä paikalle. Eipä minulle taaskaan kerrottu mitään etukäteen asiasta vaikka tällä kertaa toimitsijana oli hyvää englantia puhuva BHA:lla töissä oleva tyttö. Ei muuta kun takaisin hallille ja kamat päälle ja peliin. Sitten he yrittivät vielä, että minun pitää olla hallilla aina iltaan saakka niin kuin ohjelmassa oli merkitty, että olisi ollut taas se 10 peliä. Sanoin että vihellän sen yhteensä kahdeksan peliä ja sitten lähden kun toinen tuomari ilmaantuu paikalle. Saa paikalliset hoitaa viimeiset pelit keskenään. Andekin saapui iltapäivästä Kelvinille ottamaan klippejä peleistä joita voisimme sitten näyttää uusille tuomareille koulutuksen yhteydessä. Kolmeen päivään 23 peliä ja reilun vuorokauden luistimet jalassa niin voin kertoa, ettei paljoa venyttelyt enää auttaneet. Suihkun jälkeen kipuvoidetta jalkoihin ja lähdettiin Anden kanssa syömään ja tapaamaan Keviniä Blue Frog ravintolaan missä on muuten aikalailla suun myötäiset burgerit.

Eilen aamulla sitten ei enää päässyt sängystä kunnolla ylös saati rappuja kävelemään. Yläkerran suihkusta tullessa jalat meni toimintakyvyttömiksi ja lysähdin portaille. Anden avustuksella sänkyyn ja pikkasen särkylääkettä huuleen ja kipuvoiteita jalkoihin. Pientä helpotusta oli havaittavissa, että päästiin lähtemään lääkäriin. Kolmen sadan metrin matka oli kämpiltä siihen mistä taksi tuli meidät hakemaan ja kahdesti sillä matkalla piti pysähtyä kun jaloista hävisi tunto. Taksiin päästiin ja lääkäriinkin selvittiin. Tosin Candy ja Luiz eivät olleet ottaneet selvää siitä, että onko kyseissä paikassa sellaista tohtoria joka vaivaa osaa katsoa. No eipä ollut joten Ande jäi sinne kuvauttamaan jalkaansa ja minä lähdin sitten urheilulääkärille. Samainen paikka kyseessä missä Ande oli hoidattanut jalkaansa jo aiemmin. Lääkärin vastaanotolla selvisi, että kyseessä on liiallisesta rasituksesta johtuva alaselässä oleva jonkinasteinen jumi. Pillereitä ja voiteita kassitolkulla mukaan ja matka jatkui sitten BeWinin, BHA:n ja meidän väliseen palaveriin. Ensimmäinen kysymys taas kuului milloin pystytte menemään jäälle. Minä hädin tuskin pystyin eilen kävelemään, Andelle lääkäri määräsi 1-3 viikkoa lepoa ja turkulaisella ei pysynyt mikään edelleenkään sisällä. Kerroimme, että voimme tehdä muuta koulutustyötä uusien tuomareiden kanssa ja ohjeistaa toimitsijoita sillä aikaa kun paikat tässä kuntoutuu, mutta vastaus oli, että jos emme pysty viheltämään niin sitten on lähdettävä kotiin. Koulutus ei ole se tehtävä miksi me täällä olemme, vaan ensisijaisesti viheltää pelejä. Teimme siis aivan turhaa työtä näiden uusien tuomari kokelaiden kanssa. Ball hockey homma oli jo aiemmin todettu aivan järjettömäksi. Tästä hommasta tippui pohja pois aivan kokonaan. Ensin tänne tullaan intoa täynnä kehittämään tätä touhua, mutta kun paikat ei kestä tälläisiä määriä pelejä niin ei kestä ja sitten potkitaan pois silmistä.  Illalla kun kämpille selvittiin tuli suomalaiset koutsit Mika ja Juuso katsastamaan meidän upeaa kämppää. Oli kavereilla ilme sellainen, että miten tälläisessä luukussa edes voi asustaa ja levätä raskaiden päivien jälkeen? Se on tosin käynyt varmasti selväksi blogia entuudestaan seuraaville, ettei täällä oikein voi edes nukkua kunnolla.

Eikä vielä kaikki niin tänä aamuna oli Valten lähdettävä uudelleen lääkäriin. Kroppaan oli ruennut viikonlopun aikana ilmestymään ihottumaa. No se ei ollut ihottumaa vaan vyöruusu. Tosin nyt vatsa rupeaa kestämään ruokaa ja nestettä enenevissä määrin joten jotain positiivista hänen tilassaan on tapahtunut. Jotta saadaan vielä jännitystä hommaan lisää, niin itsehän en ole sairastanut vesirokkoa penskana joten sen saamisen riski on nyt erittäin suuri.

Aamulla lähdimme Anden kanssa hiimailemaan kohti hutonkeja. Taapersin perässä sen minkä kerkesin ja suht hyvin rupesi jalat toimimaan. Tosin portaiden kävely tuottaa edelleen suurta tuskaa ja päivän edetessä myös muuten kävely rupesi tuntumaan hieman raskaalle. Tulomatkalla metrossa sitten tuli aivan jäätävän huono olo. Ei muuta kun Tungsuuuun asemalla ulos haukkaamaan raitista ilmaa, että selviää takaisin kämpille lepäämään ilman ettei puklaile metroon. Tosin nyt olo taas hetkeksi helpottaa, mutta jännityksellä odotan mitä tässä vielä tapahtuu.

Koko päivän olemme yrittäneet saada tietoa milloin meidän lento lähtee ja milloin saamme palkkamme tästä reissusta. Tietoa piti tulla iltapäivällä ja tuossa kahdeksan aikaan illalla tuli tieto, että huomenna pitäisi rahat saada. Epäilen vahvasti, että näinköhän tulee. Kerroin tilanteesta myös kanukki ystävällemme Markille joka on hoitanut asioita vähän vaikka kenen kanssa. Huomenna menemme lounaalle Markin ja Kevinin kanssa sikäli mikäli ei yön aikana olotila ainakaan tästä pahene kenenkään kohdalle. Andellakin rupeaa nilkkakivun lisäksi olemaan flunssan oireita. Nyt vaan toivotaan, että täältä pääsisi mahdollisimman pian kotiin toipumaan.

Kyllä tästä reissusta on jäänyt niin paha maku suuhun, ettei tänne tarvitse kenenkään tulla itseään rikkomaan ja taistelemaan itsestään selvien asioiden kanssa. Eniten tässä harmittaa se uusien tuomareiden ryhmä joiden kanssa saimme tehdä hetken aikaa töitä. Aivan mahtavia tyyppejä, innokkaita oppimaan ja olemaan kunnon tuomareita. Halua olisi tehdä vaikka ja mitä tämän homman eteen, mutta kun sitä apua ei oteta vastaan ja kaikki ideamme tyrmätään tai niistä olla edes valmiita keskustelemaan niin tyhjä on olo. BHA toivoi eilisen palaverin jälkeen, että voisimme tehdä jatkossa suomalaisten tuomareiden kanssa yhteistyötä, mutta paljon tässä pitää muuttua, että tänne kannattaa tulla. Ihan perusjutuista lähtien pitää olla homma kunnossa. Ei täällä nyt tarvitse asua viiden tähden hotellissa, mutta että kämppä olisi edes sellainen missä viihtyy ja ettei se nyt ole aivan keskellä ei mitään. Muutaman metroaseman päästä jo löytyy varsin hyväkuntoisia taloja ja ympäristö on hieman siistimpi kuin täällä. Aikataulut selväksi hyvissä ajoin mitä tehdään ja milloin tehdään. Yhteinen päämäärä siihen mihin tällä toiminnalla pyritään. Avointa keskustelua ja ottaa rohkeita askeleita eteenpäin. Tehdä yhteistyötä seurojen kanssa, että voisi pitää suomesta tuttuja seura kierroksia ja kertoa tuomaritoiminnasta ja säännöistä kaikille pelaajille ja valmentajille. Pitää koulutuksia toimitsijoille ja tuomareille. Ja ehdottomasti tärkeimpänä asiana sellainen henkilö tulkkaamaan joka osaa jääkiekko sanaston ja ymmärtää jääkiekosta itsekin jotain. Sellaisiin henkilöihin on jo luotu täällä suhteita ja heidän kanssaan puhuttu asiasta ja heiltä saatu myöntäviä vastauksia asian suhteen.

Nyt ruetaan täällä lepäämään ja jännityksellä odottamaan huomista mitä se tuo tullessaan.