Palaneenkäryä Pekingissä

Oikeastaan mikään ei enää jaksa yllättää viikonlopun peleissä, mutta siitä huolimatta aina joku asia yllättää. Pieniä edistysaskelia tosin jälleen on otettu. Pelaajat rupeavat entistä paremmin tajuamaan paikkansa aloituksissa. Valmentajat eivät viivyttele vaihtojen kanssa. Tai jotkut ”yrittävät”…..loppuu hyvin nopeesti se yrittäminen jatkossa kun maalin pelissä kolme minsaa ennen ottelun loppua painaa alivoimaiselle, peliä johtavalle joukkueelle pelin viivyttämisestä kakkosen. Ratkaisu aiheuttaa myös ”pientä” erimielisyyttä ja välillä pystyy lähes ymmärtämään valmentajan sanomiset.

Lauantain osalta ehkä kuumottavin tilanne sattui Dream Landissa. Kirjaimellisesti kuumottava tilanne oli toimitsijoille joiden tietokone syttyi palamaan kesken ottelun. Valte oli haistellut ottelun tuoksinnassa ilmassa leijailevaa hentoa palaneenkäryä. Seuraavaksi vilkaisu toimitsija-aitioon, jossa oli ollut ensisammutustyöt täydessä vauhdissa. Seuraavissa peleissä ei sitten ollut tulostaulu toiminnassa ja aikaa otetiin sekkarilla. AO Zhongin NHL olosuhteet ja kerrankin kaksi suomalaista samaan aikaan kentällä tuomarina nostattivat mielialaa perjantaista lähtien. Kolmanneksi lenkiksi Anden kanssa oltiin saatu vielä Rastatukka apuvalmentaja tuomari. Nuori, innokas ja kielitaitoinen kaveri kyseessä, valmentaa junnujoukkuetta sekä viheltää pelejä. Tosin ensimmäinen peli peruuntui kun toinen joukkue ei saapunut paikalle laisinkaan. Rastatukka epäili vahvasti, että joukkue oli mennyt väärälle hallille. Loput viisi peliä vedettiin sitten näytöstyyliin kun katsomoon oli saapunut uusia tuomarikurssille osallistuvia kavereita katsomaan peliä. Meidän referee supervisorikin oli katsomossa touhottamasssa uusille tuomareille. Kertoili erittäin todennäköisesti heille jotain ihan muuta kuin sääntökirjaan perustuvaa faktaa. Johtajatarkin oli katsomossa ihmettelemässä kun painettiin sakkoo junnuille. Hänen mukaansa näissä peleissä ei satu mitään pahoja tilanteita. Sai huomata, että kun turhautunut pelaaja yritti keihästää vastustajaa ja sitten minun häntä saatellessa rangaistus aitioon niin kaveri huitaisi mailla laitaan niin, että samalla melkein huitaisi minua päähän. Siitä ei ois sitten ihan pikku kakulla enää päässytkään.

Sunnuntaina Ande pääsi tutustumaan sitten vähän erilaiseen jäähalliin. Kerrostalon ja teollisuushallin välimuotoinen rakennelma oli kyseessä. Ulkoapäin rakennus muistutti kerrostaloa jonka alta löytyi jäähalli. Jäähallin sisällä oli kaksi kaukaloa. Pukukopit löytyi hallista, mutta ei vessoja eikä suihkuja. Kun tarkkaavaisesta kaverista on kyse, niin Ande oli nähnyt kaukaloiden välissä tiilistä rakennetun noin metrin korkuisen sermin. Ja kuinka ollakkaan sen takaa löytyi pisuaarit. Varsin erikoinen ratkaisu kaikin puolin, mutta mikäs siinä jos vessat toimii. Jonkunlainen karhunrauta kannattaa kyseiselle hallille mennessä ottaa mukaan, sillä siellä oli Anden mukaan nähty minkki juoksemassa kaukaloiden välissä. Witosketjun ornitologinen osasto tutkii havaintoa edelleen, mutta alustavan tiedon mukaan kyseessä olisi ollut HK:n sinistä muistattava tuhatjalkainen hilleri.

Ensimmäistä kertaa täällä olomme aikana pääsin todistamaan kahta taklausta samassa pelissä joissa toinen oli päähän kohdistuva. Minulla ja Mr. Beanillä on hieman eriävä näkemys siitä miten linjurin pitäisi sijoittua viivalla. Kävipä sitten sellainen tilanne sunnuntaina kun elämäni vauhdin kelasin toiselta puolelta kenttää ja hyökkäyksen perässä luistelin. Katsoin sivusilmällä, että mahdun menemään Beanin ja vaihtoon menevän pelaajan välistä hyökkäysalueelle. Bean päättikin hetkeä ennen kun olen sinisellä tulossa muuttaa paikkaansa joten jouduin väistämään Beaniä. Täydestä vauhdista pieni luistelulinjan muutos kohti 11 vuotiasta vaihtoon luistelevaa kiinalaista poikaa ja PAM! ”Taklaukseni” osui aivan suoraan kaverin päähän. Pikkusen aikaa poika pyöritteli päätä ja hoiperteli vaihtoon. Kävin pelikatkolla katsomassa mikä on kaverin tilanne. Hyvin englantia puhunut poika pyysi minulta anteeksi, että oli tullut minun tielle. Hämmentyneenä tilanteesta totesin, että hyvä kun poika on kunnossa ja jatkoimme peliä. Hetkeä myöhemmin kelasin sitten Beanin nurin. Kyllä hän sitten loppupäivän oli erittäin varuillaan ja katseli, että mistä suunnasta se hullu on taas tulossa.

Eilen sitten pidettiin ball hockeytä Valten kanssa. Tosin eri kouluilla oltiin. Valten ryhmä on hieman vanhempia oppilaita. Valte oli sitten treenejä ruennut pitämään ja katsonut kun pelaajat oli vispailleet palloa mailojen kanssa varsin mallikkaasti. Selvisikin sitten, että he ovat pelanneet jo pidemmän aikaa kyseistä lajia ja kyseessä on koulun oma joukkue. Herää kysymys, että miksi meidät on tuotu tänne sitten opettamaan lajia josta emme sen enempää ymmärrä? Opettaja olikin selittänyt sitten, että kaikki nämä ryhmät mitä opetamme kukin tahoillamme pelaavat sitten jossain vaiheessa turnauksessa toisiaan vastaan. Kahden treenikerran jälkeen en vielä olisi valmis laittamaan omaa porukkaani mihinkään turnaukseen. Tosin Anden tilanne tältä osin on vielä huolestuttavampi. Hän ei ole kertaakaan päässyt tunteja pitämään. Tälläkin kertaa viisi tuntia ennen kuin harjoitusten piti alkaa, ne peruttiin vedoten huonoon ilmanlaatuun.

Eiliset tuomarijäät olivat jälleen sitä mukavinta antia tällä reissulla. Nyt karsimme porukkaa rankalla kädellä ketkä voivat osallistua huomenna meidän järjestämään tuomarin peruskurssille. Jäljelle jäi kymmenen joista kaksi voisi tulla jo ensi viikonloppuna kokeilemaan linjurin roolia. Peruskunto näillä kavereilla on vaan erittäin huono. Muutaman kerran viivat kun he luistelevat niin aivan hapoilla on koko porukka. Erilaisia tekniikkaratoja ollaan rakenneltu ja aloituksia harjoiteltu heidän kanssaan. Erittäin hyvin nämä kaverit oppii, mutta on se vaan vaikeata opettaa asioita umpimetsään. Tulkkimme Cris ei tiedä ammattisanastoa joten siihen jää kaveriin jää paljon tietoa. Yritämmekin saada kurssille tulkin joka ymmärtää lätkäsanastoa.

Tämä päivä menee sitten tehdessä materiaalia huomiselle kurssille. Illalla lähdemme katsomaan KRS-ORG lätkäpeliä. Katsotaan jos saisimme uusia tuomareita myös katsomaan peliä, niin voisi hieman selostaa tapahtumia ja tilanteita heille.