valkovenäläisiä

TÄNÄÄN KAATUU VALKO-VENÄJÄ!!! kaikkihan muistamme tuon viime kevään katkeran rankkari tappion belarukselle. ja sen ekan maalin….no nyt on meininki aivan toinen. ei anneta enää yhtään yllätysvoittoa kellekkään. aamulla suurin osa porukasta lähti käymään lenkillä. ja uudet leimatut jäsenetkin olivat mukana. melkein kaikki. aamupala ja paikallisessa ruoka(?)kaupassa käynti. liput on hoidettu tähän peliin jotka Jusa käy noutamassa eräältä MM-kultaa voittaneelta pelaajalta. kisapassien leimaus meidän ja Leijonien kanssa alkaa olla loppusuoralla. Leijonat päästävät Osalan irti ja me Ianin, Ramin ja Jallun. porukka kasassa siis. tai no ilman Kimmoa joka toivon mukaan on perille päässyt. olemmehan huomanneet tällä reissulla sen ettei matkan määränpään löytäminen olekkaan niin helppoa. mutta viritelkää kaikki te arvon itsenne kisakatsoimassa tunnelmaan ja huutakaa me teemme sen täällä tänään. ja muutamia kuvia olemme jo saaneet sivuille. katsokaa ja ihastelkaa. palaamme pelin jälkeen asiaan……

Tama suuntaus Viagra haittavaikutuksia henkiloksi vastaavat laakkeet. Voimme myos nimeta, etta kuinka kauan viagra viime voidaan kayttaa.