Suurin odotuksin lähdettiin kaatamaan slovakiaa. Kuten kaikki tietää tulos EI ollut ihan just sitä mitä haettiin. Me haettiin erätauolla kaljaa. Tai yritettiin hakea. Niin vissiin yritti Leijonatkin, hakea sitä voittoa. Kaikki kunnia slovenskoille, hävittiin lehtereillä ja kentällä. Mutta se siitä pelistä ja uutta kohti. Kyllä se peli siitä etiäpäin mennöö ja voittoja tulloo.
Pelipäivän pitsat. Pitseria Tarantella palveli suomalaista kisaturistia edullisin hinnoin ja temperamenttisella asiakaspalvelulla. Hyvät oli eväät, mutta laskua pyytäessä pidä huoli, että sama tarjoilija palvelee, tuo ruuat ja juomat sekä laskuttaa. Voi olla mahdollista, että laskua pyydättäessä menee sekaisin se (tarjoilijan lisäksi), että tilasiko nuo nyt sen laskun vai juomat. Aikaa jäi kaikesta huolimatta ostaa paikallisen HSL:län piletit…ja sitä rahaakin jäi…laskun jälkeen…
Matkaa tuonne ”kiekkopyhättöön” oli Tarantellan pöydästä noin kahdeksan kilometriä. Paikallisliikenne toimii, ja toimiikin jos toimii. Ratikka tuo kulkuneuvojen lehmä oli valintamme tälle uskomattomalle matkalle kohti läpi aurinkoistuvan Milanon idyllin. Jotenkin tämän kaupungin liikennejärjestelyt ei ole auennut aivan parhaalla mahdollisella tavalla varsin tavalliselle suomalaiselle, puhumattakaan päivällä tapaamillemme kokkolalaisille kavereille. Ylimääräiset ratikanvaihdot välttelimme ja pääsimme perille hallille, tai siis itseasiassa siihen pysäkille, joka oli vissiin lähimpänä hallia. Onneksi koko syksyn hiottu aerobinen kunto riittää juuri ja juuri kannattelemaan jalkoja tuolta pysäkiltä suomalaisen kisaturistin hallille. Selvisi myöhemmin, että kyllä sitä pääsee vähän lähemmäksikin, ettei aivan Pieksämäeltä asti tarvitse kävellä.
Turvaa ja tarkastusta. Ei osu aivan samaan lauseeseen. Tarkastusta on porteilla, mutta ei se liiemmin sitä turvantunnetta tuo. Tosin turvattomuuden tunnetta tuo, kun yhdellä on kuuden henkilön liput puhelimessa. Viisi kuudesta ohjataan samaan tarkastuspisteeseen ja yksi haapoilee siinä portilla puolisotilaallisten ukkojen keskellä. Onneksi nyt ei tarvinnut sen enempää selvitellä sitä ”poissaolevaa käytöstä” vaan saatiin liput näytille toiselta portilta ja homma selväksi.
Rälläkkä soi ja balalaikka haisee, vai miten se nyt meni. Huhut hallin keskeneräisyydestä eivät ole aivan täysin tuulesta temmattuja. Aivan Kummeli osastoon menee, mutta täysin totta! Kävelet halliin meneviä portaita ja rälläkän ääni kuuluu ja kipinät lentävät hallin parvelta! Rälläkkä soi aivan satavarmasti vielä kun poistumme kaupungista…ja vielä pitkään sen jälkeenkin
Ensivaikutelma, ei petä. Tarvitsemme tai siis halli kaipaa vähintäänkin Mikko Vesasen käden jälkeä välittömästi. Hallissahan on tilaa joo, mutta palveluja ei. Tai siis jotain on ja aivan futuristinen market, mistä voit ostaa safkaa ja juomaa. Marketin toiminta on todella outo. Visalla pääsee markettiin sisään ja sieltä ulos veloitus on kasvojen turvotuksen mukaan hinnoittelevissa.
Ketju sukuloi
Eräs tuttu hangaroundimme ilmoitti, tai siis itse Jyrki Sukula ilmoitti meille kun kuuli reissustamme Milanoon, että aikataulun kohdatessa pitkälounas olisi mahdollinen hänen luonaan. Tarjoustahan ei jätetty käyttämättä. Leukarinnassa illan pelin jälkeen suuntasimme seuraavana aamuna kohti Pien Monten aluetta. Pikkubussi Sprintteri nahkapenkkeineen ja Jarno Trullimainen kuljettajamme sukkuloi meidät kohti itse Jyrki Sukulan viinitilaa.
Viinit odottaa, porsaat ei. Matka alkoi jo hyvissä ajoin 9.30 jyppikylän ketjulaisten kämpän pihalta. Ei tiennyt kukaan mitä päivä tullessaan tuo ja matkalla kehittelimme omia variaatio tarjoiluista. Arvailuissa kävi jo Vesku junior joka päätyisi lautasellemme. Lukijamme tietää mistä nyt puhutaan.
Jyrki ”the Man” Sukula otti meidät vastaan erittäin ystävällisesti. Ei tule nyt ihan heti mieleen, milloin viimeksi olisi tuon tason kokki ja mestari ottanut jopa jyväskylälän porukan huomioon. Savolaiset istutettiin ison pöydän päähän piikkipaikoille. Jyrki loihti aivan taivaallisen ateriakokonaisuuden kera erittäin maistuvien viinien. Ei vain ylistyssanat riitä miten hienolla otteella herra käsitteli meidän porukkaamme ja ”hieman” tympääntynyttä bussikuljettajaa. Tuosta noin 10 tunnin reissusta voisi kertoa tarinaa tähän blogiin noin sata sivua. Kukaan ei sellaista tarinaa jaksa lukea ja parempi vain todeta, että tämä välipäivä oli ehdottomasti kaikista kokemista välipäivistä paras.
Huomenna vastassa aina ihana Ruotsi. Lipputilanne on se, että meillä on piletit katsomoon E joka ei edelleenkään ole valmis. Suurella jännityksellä odotamme huomista ja sitä mitä tapahtuu, niin pelissä kuin katsomossakin.
