Mäkiä, mutkia, tietöitä ja kisakaupunki

touko 10, 2019 | 2019

"

Aamu Zakopanessa lämpö -2 astetta, kylä hiljainen vapaapäivän vuoksi. Aamutoimet ja keula kohti kisakaupunkia, reitiksi mahdollisimman pienet ja mutkaiset tiet. Nautittava ja kaunis vuoristo tie toi muistoihin Ilen kanssa ajetut mopo matkat, tänne tulemme vielä uudestaan. Pieniä kyliä ja tietöitä, jotka ei haitanneet koska kiire ei ollut. Navigattorikin oppi lausumaan paikan nimiä kun konsonantit vähentyivät merkittävästi saapuessamme Slovakian puolelle. Sama virhe taas, kuin viime vuonna saavuttaessa leirintäalueelle yksi mutka liikaa ja sitten tehtiin muutama U käännös mutta perille pääsimme. Leirintäalueelle saavuttuamme siellä jo kolme Suomalaista seuruetta odotti, josko saisivat paikan alueelta. Meidän jo marraskuussa varaamamme paikka odotti ja olikin yllättävän suuri, etuteltta mahtui hienosti ja Armin kukat saatiin roikkumaan teltan kattoon. Suihku ja tulo paukkujen jälkeen nautimme pitkästä aikaa lämpimästä ja aurinkoisesta illasta. Iltapalana Tuotteen herkullisia makkaroita ja tietysti paikallista juomaa. Huominen päivä lippujen jakoa ja hallille meno reittiä tutkien. Pari ensimmäistä peliä menee liitovaltuuston seminaarissa ja sen jälkeen käännetään aivot ainoastaan fanittamiseen. Armi huilaa matkan rasituksia ja skippaa eka pelit Leirintäaluekin valmistautuu kisoihin rakentamalla terassille kattoa ja lisäämällä pöytiä ja tuoleja. Kaikki alkaa olla valmista mitalin metsästykseen.

Leirintäalue oli niin kuin, jo viime vuotiselta kokemukselta tiesimme, aivan huippuluokkaa, ravintola tosin ulkoilmassa tarjoisi kaikenlaisia palveluja niin ruokaa, kuin juomaa. Pyykinpesu onnistui myös hienosti respan pojan opastuksella. Alue alkoi täyttyä, Suomalaisia kymmenkunta autokuntaa. MTV:n toimittaja kävi tekemässä pientä juttua meidän matkasta ja on nähtävissä MTV uutiset netissä ja varmaan myös ketjun sivuilla myöhemmin. Päivä vietettiin tutustumalla läheiseen kauppakeskukseen ja nauttimalla paikallisia juomia, jotka olivatkin tosi hyvä laatuisia. Lippujen jakelu jää huomisen aamulenkin asiaksi. Pyöräily ei enää tänään ole mahdollista vesisateen ja turvallisuudenkaan kannalta. Tottenham ja Liverpool teki mahdottomasta mahdollista ja niin uskomme myös Leijonin tekevän, vaikka pessimistit muuta veikkaakin. Ketju uskoo ja luottaa Leijoniin ja tietää joukkueen tekevän parhaansa meidän kannustaessa voiton ja tappioidenkin hetkillä. Tänään alkaa tosi koitokset vastassa aina niin heikko Kanada. Tervetuloa Kosiceen¬† Jääkiekkoliiton liittohallitus ja valtuusto joiden joukkoon tänään liityn. Vaimo päivystää pari päivää autoa ja liittyy faniryhmään USA pelin myötä. Illan käytämme tutustumalla uusiin Leijoniin netin kautta, aika paljon on pelaajia joista tietää vain nimen, pelaajat vaihtuu myös Lasse, vain fanit ovat ikuisia.

Jaa somessa!

witosketjun kumppanit