Mutkaisia vuoristoteitä ja kuuluisa hiihtokeskus

touko 7, 2019 | 2019

"

Aamulla Krakovassa arvuuttelimme mihin suuntaan menemme, Auschwitzin keskitysleiri vai Zakopanen hiihtokeskus? Keskitysleirin olin nähnyt jo kaksi kertaa ja Armia aihe ei kiinnostanut, päätimme siis lähteä Zakopaneen. Tie oli todella mielenkiintoinen paljon pitkiä ja mutkaisia mäkiä, joita olisi ollut ilo vedellä moottoripyörällä. Hienosti kulki matkailuautokin ja nyt oli tarpeen moottorin lastutuksella tulleet 50 lisä hevosvoimaa, tietyö vaati hieman hermoja mutta hyvin selvittiin perille. Hieman jo kulahtanut leirintä alue oli hienolla paikalla hyppyrimäkien alapuolella, kausi oli juuri vaihtumassa ja ympäristön palvelut rajallisia, joten ruokaa tehtiin paikallisen Lidlin tarjoamista tarpeista autossa. Kaupassa kiinnitti huomiota erittäin laadukas alkoholi osasto, miksi ei Suomessakin voisi olla näin? Toinen asia mikä kiinnitti huomiota, oli kassalta saadut reseptittömät lääkkeet. Majoittumisen jälkeen pieni lenkki hiihtokeskukselle. Täällä Suomalaiset on voittanut useita mitaleja kirkkaimpina Veli Saarisen, Anselmi Knuuttilan 1929 ja Eero Mäntyrannan 1962 voittamat kultamitalit. Lämpötila noin 5 astetta ja yöllä satanut lumi 15 cm oli tehnyt leirintäalueestakin hieman pehmeän, valitsimme kuivimman paikan ja meneehän se nyt yksi yö paikassa kuin paikassa. Lajittelimme Marjutilta saadut peliliput kirjekuoriin jaettavaksi omistajilleen. Huomenna viimeinen etappi kisakaupunkiin Camping E 58:lle, leiri pystyyn ja odottelemaan muita kisaturisteja. Luottavaisin mielin mitalin metsästykseen.

Jaa somessa!

witosketjun kumppanit