Välipäivänä tuulta ja vesisadetta

touko 14, 2019 | 2019

"

Välipäivän aamu, tuulee aivan mahdottomasti, vettä sataa ja lämpötila +8 astetta. Osa suomalaisista lähtee ajelemaan ja etsimään lämmintä paikkakuntaa, jota tosin ei lähiseuduilta löydy. Käytämme välipäivän lepäillen ja syöden hyvin. Kimmo ja Juuli laittaa viestin lentoasemalta Helsingistä tutusta paikasta (baarista) ja tuttua juomaa siemaillen. Viimeiset minulla olevat liput saavat kohta omistajansa.

Eilinen tappio harmittaa, mutta jos tappio on tullakseen, tulkoon se nyt. Loput pelit hoidamme kunnialla ja puolivälierän pelaamme Kosicessa. Matka kullan makuiseen Bratislavaan alkaa sen jälkeen. Parkkipaikkaa pitänee rueta etsimään, ‚Äùkämppähän‚Äù meillä jo on pyörien päällä. Toisen välipäivän suunnitelmia tehdään, varmaan museoita, kirkkoja ja taidenäyttelyjä‚ Tuskin kuitenkaan‚ Nina oli jo käynyt piirtelemässä kauniita tauluja jossain galleriassa. Ne tuskin tulee myyntiin kaikesta huolimatta. Huomenna saamme uusia vahvistuksia, kun Kimmo ja Juuli saapuvat, jos juomien parista koneeseen ehtivät. Suunnitelmat ketjun grillipäivästä lauantaina hieman jännittää. Turska lupasi tuoda grillattavaksi hevosen tai ainakin puolikkaan sellaisen, pieni grillimme saattaa joutua koville, kuten myös koko leirintä alueen väki. Ketjun muiden jäsenten puuttuminen tietenkin latistaa tunnelmaa, eteenkin Ilen ja Junden, viime vuoden loistavan reissun jälkeen tuntuu aika eriskummalliselta. Nyt kahden karvanaaman seura on vaihtunut vaimoon. Juhlat saamme kuitenkin varmasti pystyyn täällä olevallakin porukalla. Toivoisin niin paljon koko porukan ainakin vielä kerran kokoontuvan Kanadan tapaisiin juhliin, jonne myös media olisi tervetullut, ( pois lukien Vesa Rantanen) ne juhlat oli jotain, jota en koko kisa historiani aikana ole kokenut, vaikka kokemuksia on aika paljon.

Jaa somessa!

witosketjun kumppanit