zurichista berniin (Jamin lehti juttu IIIII)

touko 15, 2009 | 2009

"

Aamutoimien jälkeen Yamahan selkään ja kohti Berniä, Luzernin, Interlakenin ja Thaun kautta. Kaunista ja mutkaista vuoristotietä, mutkaa mutkan jälkeen, ajo nautinto vailla vertaa, muu porukka oli jo saapuessani majoittunut vanhaan kauniiseen hotelli Nationaaliin, Bernin hotelli tilanteen takia witosketjulaiset asuvat kolmessa eri hotellissa, jotka kuitenkin ovat kilometrin säteellä toisistaan. Illalla käymme katsomassa vanhojen maajoukkuepelaajien välistä hyväntekeväisyys matsia, samalla testaamme ratikka reitin hotellilta hallille. Bern näyttää auringon paisteessa yhtä hienolta kuin 1990 edellisellä kisa vierailullamme kaupungissa. Tzekki ystävämme järjestämä vastannotto kohottaa tunnelmaa entisestään. Ystäviä monista aikaisemmista kisoista näkyy kaupungilla ja jälleen näkemisessä on riemua yllin kyllin. myös Ylen porukka Mertarannan ja Tammisen johdolla käy tervehtimässä joukkojamme. Täällä kisat näkyvät kaupunki kuvassa selvästi enemmän kuin Zurichissä, koska kisahalli on aivan kaupungin keskustassa. Toivottavasti isäntämaan putoaminen ei pudota tunnelmaa. Illalla kävellessäni kaupungilla, menen myös vanhan karhutarhan ohi, joka keskeisellä sijainnillaan herätti huomiota jo 1990, kun Anssin, Jonten, Pellen, Kalen ja jo edes menneitten Pekan ja Anan kanssa viimeksi vierailimme täällä, nyt tarha on tyhjä ja rakennustyömaa alkamassa. Bernin tunnukset on siirretty sivummalle kalliin rakennusmaan takia. Mieleeni tulee onko muuta muutosta tapahtunut MM-turnauksen osalta. Bern on entisensä kaunis, siisti pieni suurkaupunki. Laji on lähes sama, nopeutunut ja koventunut kuitenkin. Eniten kuitenkin on tapahtunut Fanien osalla, toki ennenkin muutama olut kuului fanien ohjelmaan, mutta nyt osan fani porukan ohjelmassa kisat on tullut enemmän Olut festivaalit, kuin itse kiekkokisat. Mutta toisaalta, katsojat rahoittaa suurimmalta osalta lajin kehitystä ympäri maailmaa, joten onko se nyt kuitenkaan niin väärin. Rakas tärkeä laji voi hyvin kiekkoihmiset olkoon tyytyväisiä. Pitkä päivä takana, kaksi peliä huomenna, siis rankka päivä, joten iltapalan jälkeen nukkumaan. Kisojen oikeat ottelut alkavat nyt, voittajat jatkoon ja häviäjät kotia kohti, toivokaamme parasta.

Jaa somessa!

witosketjun kumppanit