pustan poikaa käkättimeen

touko 12, 2016 | 2016

"

pelipäivän aamu valkeni ensimmäistä kertaa todella koleassa säässä. kimmon suorittama aamulenkki alakerran terassille shortseissa ja teepaidassa sai yllättävän nopean käänteen sisälle. muuten pelipäivän aamu meni selviyteässä välipäivän kulttuurikierroksesta. muutenkin matkaväsymystä on jo havaittavissa vaikkakin useamman kerran meistäkin porukkaa on ollut koko kisat. taitaakin nyt olla ketjun historian ensimmäiset ulkomaan kisat ettei kukaan ole koko kisoja paikan päällä. vaikkakin täällähän viihtyisi. ruoka ja juoma halpaa ja hyvää. kaupungissa muutenkin riittää paljon ihasteltavaa.

itse pelistä ja sen tunnelmasta täytyy sanoa sen verran ettei vähään aikaan jos koskaan ole sellaista nähnyt. tai aika lähellä on suomen ja valkovenäjän kohtaaminen 2014 ja 2013 sveitsin välieräpelin voitto jenkeistä. noissa peleissä tunnelma ja fanit olivat aikalailla samallaiset kuin eilen. pelihän oli odotettua hankalampi mutta samahan se millä luvuilla ja millä tyylillä voitot tulee kunhan ne vaan tulee.

tältä osalta ketjun reissu saa päätöksen ja jami on porukan ainoa joka todennäköisesti tulee vielä takaisin moskovaan. käy vaan pikaisesti vaihtamassa puhtaat vaatteet. kotimatka alkaa osalla junalla ja osalla pikkubussilla. tunnelmia kuitenkin blogiin tulee vielä kisojen aikana ja muistakaa seurata facesta ja twitteristä myös…

Jaa somessa!

witosketjun kumppanit