eläintarhaa ja muuta kaunista zurichia (jami raportoi lehteen II)

touko 17, 2009 | 2009

"

Sunnuntaina witosketjun urheilullisin osa suoritti jälleen aamulla perinteisen aamulenkin joka suuntautui tällä kertaa yliopiston mäelle, 1,5 tunnin hikoilun jälkeen suihkuun ja aamupalalle. Pari suomalaista toimittajaa teki ketjusta lehtijutun joenrannassa. Vierailu todella siistissä, suuressa ja monipuolisessa paikallisessa eläintarhassa, aurinkoisessa säässä 23 asteen lämpötilassa sai naamat punottamaan ja allekirjoittaneen otsatukan palamaan. Osa ketjusta suuntasi vuorille ja sisarukset Outi ja Ile päättivät lähteä tutustumaan Liechtensteinin pikku valtioon. Välipäivä ”vaarallinen sana” sujui leppoisissa merkeissä pienellä eväs retkellä läheisessä puistossa, Sveitsiläinen sää suosi myöhäiseen iltaan saakka, vatsat täynnä oli helppo poistua hotellille nukkumaan. Maanantai oli taas juhlapäivä, kaikki pelipäivät ovat niitä. Pienen epävarmuuden kalvaessa mieltä edellisen pelin surkean esityksen takia, saavuimme jäähallille, jossa iloksemme näimme karjuvan leijonan voittavan aina niin vaarallisen Kanadan. Toinen sija lohkossa tarkoitti toisen valtameren takaisen joukkueen kohtaamista välierässä. Hotellille saavuttuamme tulee tieto Suomi – USA pelin siirtyminen keskiviikolle, Ruotsalainen TV-yhtiö oli kuulemma siirron takana. Alkusarjan perusteella johon kuulu niin hyvää kuin huonoa, voi sanoa kaiken olevan mahdollista, joukkue on pikku hiljaa hitsautunut kokonaisuudeksi joka voi voittaa kenet tahansa. Toivottavasti ilme säilyy Kanada pelin tyylisenä ja Valko-Venäjä pelin esitys on unohdettu. Niin kuin ennen kisoja sanoin joukkue haisee 95:lle, marginalit on pieniä, onnellisia kiekko hetkiä joukkueelle. Aamulla hyvästelemme Kauniin, siistin, ystävällisen sekä kalliin Zurichin, joka hallin sijaintia lukuun ottamatta järjesti hienot kisat omalta osaltaan. Nyt mopo kohti Berniä. Papalla alkaa olla jo aikamoinen ikävä lapsenlapsiaan joille terveisiä, nähdään viikon päästä.

Jaa somessa!

witosketjun kumppanit