Finaaliliput ja finaali

touko 28, 2014 | 2014

"

Lippujen metsästys toi tulosta yllättävältäkin taholta. Se että liitto sai järkättyä meille kuusi lippua oli yllätys. Se että Jeiben ja Veskun vakio taksikuski Dimitri hommasi liput lopuille neljälle ei ollut mikään yllätys. Lippua itsessään ei muistoksi tuosta Dimitrin keikasta jäänyt. Ensin piti mennä tunti ennen pelin alkua hallin vieressä olevalle huoltoasemalle. Mitään fani kamoja ei saanut olla päällä vaan kaikki sullottiin reppuun. Siellä raha vaihtoi omistajaa Dimitrin kanssa. Kaksi sataa euroa. Sitten paikalle tuli nainen jonka perässä kävelimme hallille. Aikaisemmin turvatarkastukset olivat olleet tiukat. Tällä kertaa menimme sivuportista missä noin niinkuin sinne päin katsottiin tavarat. Sitten mentiin hallin taakse VIP ovelle missä nainen sanoi jotain turvamiehille. Ja niin vaan portit aukenivat. Itse sisällä sitten syke nousikin kun edessä oli taas turvatarkastus ja nainen kääntyi ulko-ovelta pois. Kaikilla muilla sisällä olleilla oli kaulassaan jonkunlainen vip/media passi. Niin vaan turvatarkastus selvitettiin ja seuraavaksi vuorossa oli hissimatka. Hissin oveen oli vain merkitty median ja vip-aitioiden kerrokset. Hyppäsimme hissiin ja eka yritys ei tuottanut tulosta kun olimme VIP käytävällä. Seuraaksi ovet avautui ja edessämme näimme tutun paikan. Yläkerran baarin! Heti ensimmäiseksi menimme vessaan vaihtamaan Suomi paidat päälle. Piti siinä samalla kyllä pestä kasvotkin. Jonkun verran hikeä pukkasi tuolla matkalla ja sykettä oli enemmän kuin katsomossa kertaakaan aikaisemmin. Välillä kävi mielessä se että onnistuuko tämä juttu ollenkaan, mutta niin vaan Dimitri oli sanansa mittainen mies. Paikkoja ei ollut merkitty näihin Dimitrin lippuihin joten menimme aikaisemmin välierässä olleeseen katsomoon portaille seisomaan. Muutamia hieman outoja katseita turvamieheltä tuli mutta ei mitään kummempaa.

Itse peli oli tunnelmaltaan taas aivan mahtava. Korvia särki kun rasia/saibu huudot raikuivat hallissa. Tosin paras hetki oli tuo 2-1 maali. Halli hiljeni totaalisesti. Muutaman hetken ajan kuuli oman huutonsa! Mutta siihen se sitten valitettavsti jäi. Pelillisesti Suomi pelasi ehdottomasti parhaan pelinsä, mutta se ei riittänyt. Tuomaritoimintaan ketju ei ota kantaa johtuen siitä että ketjulaisissakin on näitä puusilmiä.

Ottelun jälkeen bussimatka kämpille oli taas yllättävän vaikeaa. Hyppäsimme hopeahuumassa aivan väärään bussiin. Samaan bussiin ahtautui noin tuhat venäläiästä. Jos meillä oli tshekki pelin jälkeen bussi hallussa niin tällä kertaa se oli venäläisillä. Aivan kaamea huuto ja metakka. Joka onneksi pysäkki pysäkiltä väheni. Lopulta kyydissä olimme me vain neljä. Maisemat aivan oudot. Nähtiin sitten metro pysäkin kyltti mihin jäimme. Olimme matkustaneet sinisen linjan aivan toiseen päähän asti. Onneksi metro oli vielä auki. Viimeisellä metrolla sitten ajelimme kämpille. Kävimme vielä viimeisen kerran mummon kiskalla hakemassa hodarit parit oluet ja limpparit. Ja tottakai leijona pinssi piti antaa mummolle itselleen.

Jaa somessa!

witosketjun kumppanit