kohti ostravaa

huhti 28, 2015 | 2015

"

Arvon jääkiekon ystävät ja miksei vihamiehetkin !!

Tällä viikolla ne alkaa ja ketju on koloissaan punonut sotasuunnitelmia aikeenaan kannustaa Leijonat taasen maailmanmestaruuteen. MC Witosketju starttaa huomenna prätkillä ja raportoi pitkin matkaa seikkailuistaan. Kimmo ja rookieseuransa Juuli koukkaa pariksi päiväksi Krakowaan verryttelemään ja ottamaan ns. tyhjät pois. Bobi ja Theukka koukkaavat Krakowaan torstaina. Sieltä rytmiryhmä pummii kyydin Poltravelin bussiin ja siirtyy pelipaikoille, johon suuri osa ketjulaisia mitä ihmeellisemmin konstein on taasen itsensä löytänyt.
Viime päivät pakkaamisen lisäksi ketjulla on menny uuden logon myötä tulleen uusitun rekvisiitan jakeluun ympäri maita ja mantuja….ketjulaisiahan löytyy jänkhältä Norjan kautta Brittein saarille…Kisoissa tulette varmasti näkemään uudet hupparit ja onnellisimmat teistä tulevat saamaan myös ikiomat jo tässä vaiheessa kovasti kysellyt Witosketju-pinssit – ehkä =)
Myös eri mediat ovat taas kerran olleet hereillä ja pommittaneet haastattelupyynnöin….vielä toki kannattaa kysellä, kyllä me joskus ollaa ihan haastattelukunnossakin 😀
Suomifaneille tulee muutenkin upea ylläri, mutta vaikka me (tietenkin) asiasta tiedetään niin ei voida asiasta kertoa ennenkuin yllärin järjestävä taho asiasta haluaa julki tulla…eli KE korvat hörölle!
Perinteiseen malliin me ei päävalmentajan valintoihin puututa, ketju luottaa täysin Kari Jalosen valintoihin. Tulos eli maailmanmestaruus hiljentää tuomaatkin.

Mutta jakakaahan ilosanomaamme ja linkkiä kiertämään…muistakaa myös twitter @witosketju ja facestakin ryhmä löytyy…

Jaa somessa!

witosketjun kumppanit