Kiinalaista kiekkokulttuuria parantamassa part 4

Vihdoinkin ollaan päästy itse asiaan. Ensimmäinen teoria tunti paikallisille on saatu pidettyä. Olemme saaneet kasaan erittäin motivoituneen 9 hengen ryhmän. En muista milloin viimeksi olisi ollut näin hyvä fiilis tämän lajin parissa. Se on ainakin varmaa, että...

Palaneenkäryä Pekingissä

Oikeastaan mikään ei enää jaksa yllättää viikonlopun peleissä, mutta siitä huolimatta aina joku asia yllättää. Pieniä edistysaskelia tosin jälleen on otettu. Pelaajat rupeavat entistä paremmin tajuamaan paikkansa aloituksissa. Valmentajat eivät viivyttele vaihtojen...

Kohti viikonlopun maratonia

Muutaman viimepäivän aikana olemme jälleen oppineet jotain uutta ja ihmeellistä tästä maasta. Näiden viikkojen aikana, mitä olemme täällä viettäneet on herännyt kysymys, onko Kiina kehitysmaa? Siihen olemme jollain tasolla saaneet vastauksia lisää. Siivouspalvelu...

Kiinalaista kiekkokulttuuria parantamassa part.3

Jälleen kerran Witosketjun inbox ja faksi täyttyy erinäisistä viesteistä koskien blogia. Kuten jo aiemmin mainittua meillä on täällä paljon tehtävää ja vuorokaudessa välttämättä ei aina tunnit riitä joka asiaan. Jos sitten sitä aikaa on niin paikalliset järjestävät...

Ei mopolla moottoritielle

Viikko on mennyt ‚Äùparantaessa‚Äù tämän maan jääkiekkokulttuuria. Olemme saaneet aikaan seuraava: löytäneet erittäin hyvän ravintolan jonka omistajasta on tullut meille erittäin hyvä ystävä, olemme käyneet katsomassa paikallisen jääkiekkojoukkueen KRS-ORG:n pelin,...