Kulttuurishokilla reissu alkoi ja siihen se myös päättyi. Tässä on opeteltu lauantaista lähtien takaisin Suomen tavoille. Sitä on pitänyt raikasta ulkoilmaa itsestään selvyytenä vaikka miten tässä on tullut reissattua ympäri maailman. Tietysti tuolla Tsekki Slovakia akselilla aika ajoin kivihiilen tuoksu on ilman täyttänyt, mutta ei lainkaan siinä määrin mitä ilmanlaatu oli tuolla Pekkalassa. Oli siellä tietysti hyviäkin päiviä ilmanlaadun suhteen, mutta pääsääntöisesti joka päivä jonkinlaisia yskänpuuskia joku meistä sai ilmanlaadusta johtuen. Autolla ajaminen on ollut opettelua. Tuolla kun Kuopion moottoritiellä ajelee töötti pohjassa ja ilman vilkkua poukkoilee etsien oikeaa ramppia miltä poistua, niin se jostain kumman syystä saa kanssa autoilijat raivon partaalle. Kaupassa käyminen on myös vaatinut erityisesti opettelua. Kaikki tavarat ovat loogisessa järjestyksessä, eikä ihmiset etuile kassajonossa. Kaikkien punnitsemista vaatien ostosten tekeminen on tosin mahdotonta tällä hetkellä. Kukaan ei punnitse banaaneja puolestani ja pussita niitä samalla sataan eri muovipussiin. Ei muistanutkaan miten mukava on herätä virkeänä aamulla. Ei muuten kolota ihan joka paikkaa kun on kunnon sänky missä nukkua. Ennen kaikkea saa nukkua rauhassa, ei kuulu katumelu kämppään, ei hauku yläkerran koira eikä alakerran ukko poraa seinää päivästä toiseen.
Tosin on niitä asioita ja ihmisiä mitä jää kaipaamaankin. Ensinnäkin uudet tuomarikokelaat joille kerkesimme muutamia treenejä ja teoriatunteja pitää. He ovat nyt keskenään siellä paikallisten Mr. Beanien ja Kessu-ukkojen kanssa opettelemassa jääkiekkotuomarina toimimista. Olen aivan varma, että heidän johdollaan ei homma etene ainakaan parempaan suuntaan. Myös paikallista Harri Aholaa jää kaipaamaan. Ainoa kaveri BHA:n toimistolla joka oli aidosti kiinnostunut tuomaritoiminnan kehittämisestä ja halusi saada tietoa meiltä miten meillä hommat on hoidettu. Kahden ensimmäisen palaverin jälkeen Hartzaa ei enää näkynyt vaan juttelimme suoraan BHA:n johtajattarelle joka mitä ilmeisimmin oli polttanut siltansa Hartzaan kun tämä oli tuonut parannusehdotuksia toimintaan. Johtajatarta ei taas tule ikävä. Kauniisti sanottuna siinä oli ihminen joka ei vaan ymmärtänyt kyseisestä lajista yhtään mitään, saati siitä miten koko puulaakin toimintaa kannattasi viedä eteenpäin. Liikaa ei voi korostaa ravintolan pitäjää Briania ja hänen merkitystään meidän reissulla. Hänen ansiostaan pääsimme jollain tavalla jyvälle miten asiat hoituu Pekkalassa ja mistä kannattaa mitäkin hommata ja mitä syödä. Annoimme Brianille läksiäislahjaksi lasipurkin johon hän voi kerätä tipit asiakkailtaan ja käyttää ne Suomen matkaan. Brian jo kyseli aikataulujamme jos hän tulisi tammikuussa käymään Suomessa. Erittäin tärkeässä roolissa matkalla oli myös suomalaiset valmentajat. Kiva oli tutustua heihin ja harmittaa suuresti kun meidän reissu loppui jo liian varhain. Juuri kun rupesi ihmisiin tutustumaan ja hommaan jollain tavalla tottumaan niin paikat petti ja potkut tuli. Tulipossua myyvää ruokapaikkaa asuinpaikkamme lähellä jää myös kaipaamaan. Tulisuus hinta laatu suhde oli annoksessa enemmän kuin kohdallaan. Paikan tarjoilijatkin rupesi oppimaan englantia ja suomea kun ruokia tilattiin. Muutamia erehdyksiä heille tosin sattui vielä viimeisinä päivinäkin tilausta tehdessä, mutta 95% varmuudella saatiin sitä mitä tilattiin.
Alkureissulla sitä mietti, että paljonko on itsestä jäljellä kun kotiin takaisin pääsee. Viitisen kiloa painoa lähti viidessä viikossa. Ei siis aivan älyttömiä määriä kuitenkaan. Tosin viimeinen viikko oli fyysisesti hieman helpompi kun ei voinut liikkua enää kunnolla. Tosin ei kukaan meistä voinut liikkua kunnolla. Kiintiö turkulaisen vyöruusu vaatii vielä 3-4 viikon toipumisen. Anden nilkan pitäisi olla pikkuhiljaa siinä kuosissa, että tuurillaan jo ennen joulua jäille pääsee. Itselläni eilisen sairaala reissun päätöksenä oli alkuun vähintään kahden viikon lepo. Alaselän mennessä huonommaksi tänä aikana tai jos alaselän tilanteessa ei paranemista tapahdu kahden viikon aikana niin sitten lähdetään magneettikuviin. Välilevyn pullistelu on hyvin todennäköisesti kyseessä. Näillä pelimäärillä mitä siellä vihellettiin niin en ihmettele yhtään, että paikat ei kestä. Pelejä tuli kaverin kunnosta riippuen 55 ‚Äì 75 peliä viiteen viikonloppuun. Itsellä kun kunto antoi myötä vielä viheltää viimeisen viikonlopun kokonaan niin tuli tuo 75 peliä vyölle lisää. Turkulaisen vyölle tuli ainoastaan ruusu sillä aikaa.
Tiivistettynä tämä reissu oli kaikkien aikojen matka. Paljon tapahtui niin hyviä kuin huonojakin asioita. Harmittaa suuresti ettei paikalliset halunneet hyödyntää meidän tietotaitoa muulla keinoin. Kuitenkin itselle jäi halu lähteä uudelleen Pekkalaan kehittämään tätä mahtavaa lajia. Paljon enemmän asioita pitää olla tiedossa ennen kuin matkaan lähtee. Fasiliteetit pitää olla aivan ensimmäisenä kunnossa. Viikko ohjelman pitää olla tiedossa paremmin. Jonkun verran stressaavaa on kun ohjelmat muuttuu viiden tunnin varoajalla tai joskus jopa vain vajaata tuntia aiemmin tulee muutoksia. Luvatuista asioista pitää paikallisten pitää kiinni. Paljon jäi saamatta asioita mitä he lupasivat. Eniten tietysti ottaa päähän kun puhutaan rahasta. Viimeiseen asti saa vääntää, että kaikki saa sen mitä kuuluukin. Siitäkin huolimatta jäi saamatta heidän lupaamansa metrokortti rahat. Kyseessä ei ole iso summa (noin 15€), mutta kuitenkin se miten paljon matkustimme turhaan heidän aikataulu muutosten vuoksi, niin olisi ollut vähintäänkin kohtuullista hoitaa asia kunnolla. Muutenkin kun ajattelee taloudellisesta näkökulmasta tätä reissua, niin ei tässä rikastumaan päässyt. Ensinnäkin viisumin hankintaan liittyvät kulut ovat jo isot. Matkustaminen Helsinkiin asioikseen virka aikaan maksaa matkana ja ansion menetyksinä jo aivan riittävästi. Sitten kun miettii päivätyöstä pois jäämistä niin hyvä jos saa kiinteät kulut Suomessa tällä reissulla kustannettua.
Mitään sellaisia asioita reissulta ei ole mukaan tuomisina mitä voisi hyödyntää Suomessa. Niitä asioita mitä paikalliset kentällä touhusivat niin jos heidän tavallaan täällä heiluisi, tulisi lähtö muihin hommiin hyvin nopeasti. Varsinkin jos rupeaisi pelin jälkeen viheltelemään pilliin ja näyttämään ‚Äùkättelymerkkiä‚Äù niin kutsu Niuvan sairaalan pehmeän huoneen osastolle olisi enemmän kuin taattu.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan joten nyt on myös aika päättää tämä blogi. Kiitos Valte ja Ande! Meillä oli hyvä ryhmä kasassa tällä matkalla. Re-union tapaamista järjestellään sitten kun tämä kausi on saatu päätökseen. Kiitos Brian ja tervetuloa käymään Suomessa. Kiitokset suomalaiset koutsit Kevin, Mika, Juuso, Kossu ja Keijo. Jos meille sattui vaikka ja mitä niin on sitä teilläkin ollut tapahtumia vuosien varrella vaikka minkälaista. Erityiskiitos Mark Simonille! Toivottavasti saamme yhteistyön toimimaan. Candy ja Luiz ansaitsee myös kiitokset. Hyväsydämisyys ei aina auta vaan pitää tehdä myös ratkaisuja asioiden suhteen että asiat etenisi. Isot kiitokset myös työnantajalleni Reijo Hyvärinen Ky:lle, että matkaan pääsi lähtemään. Kiitokset myös vanhemmilleni jotka pitivät taloa pystyssä matkan ajan. Kiitos rakas Pauliina! Ennen kaikkea iso kiitos kaikki lukijat! Teitä on ollut ennen tätä kirjoitusta yli 18000!!!
Hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta kaikille!
