Kulttuurishokki helpottaa…hieman

loka 19, 2018 | Kisojen ulkopuolella

"

Pikkuhiljaa alkaa olemaan se aika kun päästään tositoimiin täällä Kiinan maalla. Kiintiö turkulainen alkaa heräilemään reilun neljän tunnin päästä siihen että ensimmäisenä lähtee hallille. Me muut seuraamme hetken sen perään. Mutta miten tähän tilanteeseen päästiin että homma vaikuttaa lupaavalta kerron lyhennetyn version, koska itsenikin pitää rueta heräilemään reilun viiden tunnin päästä.

Aamulla Cris tuli meidät hakemaan kämpiltä ja antoi metrokortin sekä prepaid liittymän. Ihan loistavaa antaa liittymä jolla ei voi soittaa tai vastaanottaa puheluita saati sitten viestitellä heidän niin kovasti kehumalla WeChat aplikaatiolla. Myöhemmin illalla selvisi että he olivat ‚Äùunohtaneet‚Äù ladata liittymään rahaa. No näitähän sattuu ja homma toimii nyt jollain tavalla. Soittamaan pystyy mutta mobiilidataa ei voi käyttää.

Ensimmäinen kosketus Pekingin metroon oli varsin miellyttävä. Satatuhatta pientä kiinalaista yhtä aikaa junaan mikä on suunniteltu sadalle ihmiselle. Tottakai jokaisen pitää myös samaan aikaan näppäillä puhelinta mikä tekee matkustamisesta todella antoisaa. Siinä pystyi helposti kolmea päätä heitä pidempänä katsomaan mitä paikalliset puhelimilla näppäilivät. Erittäin hyvä juorun luin erään matkustajan 18 tuuman puhelimen näytöltä. En vaan nyt siitä jaksa tässä enempää kertoa. Aivan tolkutonta touhua‚Ķhuh huh‚Ķaivan tolkutonta‚Ķ

Pääsimme vihdoin tapamaan Crisin pomoa. Tai luulimme niin. Ei ollutkaan pomo. Hän olikin autonkuljettaja. Tai ei kyseinen mies sitäkään ollut. Hän, Cris ja joku paikallinen ‚Äùmänitseri‚Äù jostain joukkueesta mukanamme lähti esittelemään meille jäähalleja. Ensimmäinen pysähdys oli Dream Land Ring. Nimi ei vastannut aivan sitä mitä ovessa luki. Pressuhalli jonka rakennustyöt olivat pahasti kesken. Tuomarikoppi oli kuitenkin suht iso, mutta pieniä ‚Äùpuutteita‚Äù havaitsimme heti alkuun. Siellä ei ollut vessaa tai edes juoksevaa vettä suihkusta puhumattakaan. Kiintiöturkulainen aloittaa huomenna kyseisessä hallissa.

Seuraavaksi mentiin AO Zhong ice hockey ringille. Puitteet kunnossa. Vimosen päälle kaikki hilppeet. Loistava paikka! Syykin fasiliteettien hienouteen selvisi. Siellä pelataan Silk Road Cupia joka on kiinan, kazakstanin ja venäjän yhteinen liiga. Ande aloittaa tässä hallissa huomenna.

Sitten oli vuorossa Kelvin Sports Academy. Jonkun tyyppinen urheiluopisto kyseessä. Aidattu ja vartioitu alue. ¬†Alueelle ei päässyt ilman kulkulupaa. Halli sinänsä ihan jees mutta kaukalossa havaittiin piehkö epäkohta. Luukkujen kohdalla ei ole potkulautaa. Eli kun avaa vaihtoaition oven niin jäätä pitkin laitettu kiekko sukeltaa suoraan ovesta pelaajapenkille. Kätevää sinäänsä että ei tarvii vaihtoon mennessä paljoo sorkkia nostella. Tuomarikopissa oli vessa. Muuten ei juoksevaa vettä sinne tule. Sisustuksena betonilattian lisäksi oli kaksi sohvaa. Teräsuojat tarpeelliset.

Seuraavaksi oli vuorossa vielä yksi halli minne pääsemme joskus viheltämään. Kaksi kaukaloinen Kunlun Red Star Junior Academyn kiekkopyhättö joka oli rakennettu vanhaan teollisuushalliin. Varsin mukavan oloinen mesta. Yksi yhteinen asia kaikkia näitä halleja kuitenkin yhdisti. Hallit ovat aivan järkyttävän KYLMI√Ñ!

Päivät tulevat olemaan pitkiä. Pelejä on kuusi per päivä. Tunti per peli ja joka toisen pelin jälkeen vartin tauko. Ja mitä sitten vihelletään. Erikoista kyllä täällä kaikki pelit ovat 3 tuomarin matseja. No mehän sitten tottakai ollaan päätuomareita E ja D juniori ikäisten peleissä! Kyllä siinä pikkasen pääsi naurun rehakka meiltä kun tämä uutinen kuultiin mutta mikäs siinä. Kysymykseen osaavatko linjatuomarit englantia niin vastaus ei aivan älyttömästi yllättänyt‚Ķ‚Äù öööööö kyllä heistä jotkut joitain sanoja osaavat‚Äù. Parasta mitä meidän Cris joka hallissa osasi sanoa kun esitteli paikkoja oli että tästä luukusta mennään jäälle ja tässä ovat jäähyaitiot. Jäähyaitioita osoittaessa hän osoitti vaihtopenkkejä. Tässä on vielä hieman työmaata jäljellä että tämä kansa saadaan jollain tavalla kiekon ihmeelliseen maailmaan ajettua sisään.

Esittelykierroksen jälkeen meillä oli rapiat neljä tuntia aikaa ennen kuin tapaaminen ison johtajan kanssa oli. Kerkesimme käydä katsomassa olympiastadionin ja kierrellä hieman parempaa aluetta Pekingissä. Palaverissa saatiin kirjoitettua työsopimus ja selvittää keskeneräisiä asioita kämpän suhteen. Huomenna meillä pitäisi olla jo ruuanlaitto välineet ym lisäpatjoja sänkyihin. Kämppää he eivät olleet valmiita vaihtamaan mutta välttämättömiä tarvikkeita he kuitenkin pitkän kädenväännön jälkeen olivat valmiit hommaamaan.

Katsotaan miten tämä homma tästä eteenpäin lähtee. Mielenkiintoista tulee olemaan, mutta kokemuksiahan tänne hakemaan lähdetiin. Kiintiöturkulainen tosin kaipaa meitä muita enemmän Aurajoen liplatusta.

Jaa somessa!

witosketjun kumppanit