Ranska ja unkari kaatuu

touko 19, 2023 | Suomi 2023

"

Ranskapeliin valmistautuminen meni kävellessä kaupungilla ja etsiessä ranskalaisia. Siis baarista niitä etsittiin, löydettiin ja kaadettiin. Voisiko hotlaamme saapunut Jutta Larmi valaista erästä asiaa, miten voi joillakin ketjumme jäsenillä jalat lihoa kesken yön? Keskivartalosta oli huhujen mukaan poistunut useita senttejä ja siirtynyt reisien ympärille. Tätä emme Jutalta kerenneet selvittää, kun kaveri yritti parkkeerata kerrostalon kokoista autoa kaupunkipyörä parkkiin.

Ringside paikoilta katseltiin ranskapeliä, kun kisamaskotti, jonka nimeä ei kukaan muista peitti näkyvyyttä vähintäänkin kiitettävästi ensimmäisen erän alkupuolella. Liitto tulee samaan korvausvaatimuksen menetetyistä peliminuuteista mitkä meiltä jäi näkemättä + Amandaa ei nähty ainakaan kahteen sekuntiin.

Tiukkaa oli vääntäminen kaukalossa ja katsomossa. Sen maskotin vuoksi näin oli katsomossa. Ensi vuonna ketjun Nalle tulee taas kuvioihin niin saa sitten tsekkiläiset ihailla suomalaista maskottia, joka ei peitä näkyvyyttä kuin korkeintaan poskillaan.

Välipäivä meni ensimmäisen kisaviikon osallistujilta jo pakkaillessa kamoja. Toisaalla taas lisävahvistukset pakkasivat viikonlopun kalsaritarpeita kassiin. Clemmari etsi kuumeisesti junalippua Helsinkiin. Joku kuitenkin muisti kertoa kaverille, että kandee lähteä siihen Tampereelle menevään junaan niin saattaa päästä hieman lähemmäs pelipaikkoja. Clemmari saapuikin Japen ja Akin taksilla kisapaikalle…takakontissa.

Ennen Unkari peliä oli vuorossa ketjumme vuosikokous. Perusmeiningillä setvittiin kuka jatkaa missäkin tehtävässä. Kokouksen jälkeen palkitsimme Katrin ja Aatin pelilipuilla. Varsin koskettavan tarinan olivat laittaneet kisaan ja siitä palkinnoksi liput illan peliin, ketjun hangaraound lippikset päähän ja pinssit rintaan. Mukavaa porukkaa. Mitään paineita ketju ei tule laittamaan Aatin harteille, mutta jos/kun portit isoihin ympyröihin kiekkokaukalossa aukeaa niin pari,kolme,kuus lippua ois kiva…

Täytyy nyt vielä kerran ottaa kantaa tuohon lippuhommaan. Kaikki ketjulaiset oli tälläkin kertaa ripoteltu ympäri hallia ja Pippe oli saanut paikan hallin vessasta. Oishan se vaan mukava jännätä ja kannustaa näissä matseissa kimpassa koko porukan kesken. Meininkiä hallissa oli ihan ok, mutta huomattavasti paria aiempaa peliä vähemmän. Unkarilaiset olivat kaikista odotuksistamme huolimatta saaneet koko jengille oman katsomo osan yläritsiltä. Ja mökää riitti ennen ja jälkeen pelin. Milloin voisimme saada kisat unkariin?

MC Witosketju on tekemässä paluun ensi vuonna Tsekeissä ja muutamia uusia ketjumme jäseniä on varsin kiinnostunut tulemaan Ile ja Jamin matkaan. Clemmarin osallistumista reissulle tosin pohditaan varsin tarkkaan. Jos keski-suomesta löytyy joku kansalaisopiston tyylinen iltakoulu maantiedosta niin tulemme ilmoittamaan kaverin sinne ensi talveksi. Turskakin oli tiensä löytänyt Riikaan katsomaan pelejä. Raporttia sieltä suunnalta odotetaan. Muutamia kuvia saimme Turskan reissulta, mutta kyseenalaisia kuvia emme voi julkaista…ainakaan vielä.

Pelit jatkuvat jo huomenna ja toivommekin, että paikalla olijat saavat liput peliin ja mielellään vielä vierekkäin.

Jaa somessa!

witosketjun kumppanit