ruotsi,ranska ja filippiinit

touko 17, 2023 | Suomi 2023

"

Maanantai ilta ja aurinkoinen Tampere ei tarjonnut vieläkään sitä voittoa ruotsista mitä on jo vuodet odotettu. Voittoa siis alkusarjassa. Kolmas peli hienossa areenassa ja nyt rupesi olemaan jo hieman tunnelmaakin mökissä, eittämättä parasta näissä kisoissa. Ollutko osuutta tunnelmaan sillä, että Pätkä matkasi samalla junalla Jämsästä noin kolmensadan onnisen jengiläisen kanssa?!? Tarina kertoo, että tunnin junamatkalla Pätkä pystyy opettamaan äänenavausta hiljaisemmallekin väelle. No täytynee sanoa, että on siinä onnisen jengissä ainakin yksi tuttu, joka ymmärtää lätkästä jotain ja osaa kannustaa, emmekä nyt tarkoita sitä Görania svedu paita päällä. Kolme peliä, yhteensä 2400 onnista ja yksi lätkäfani…hienoa!

Lippuasiaan ja siihen miten kiekkoliitto on meidät kannattajat ottanut huomioon kisoissa ja varsinkin näissä kotikisoissa saatiin vähän jo tuulta purjeisiin, muutoinkin kuin meidän piireissämme. Iltiksen toimittaja kävi tekemässä juttua, meistä ja lippuasiasta. Sitä juttua nyt odotellaan eetteriin hetkenä minä hyvänä. Jutussa tuskin kuvaa tulee olemaan, se EI johdu meistä ketä paikalla oli vaan toimittajan kameran käyttötaidoista. Tai voi tosin olla, ettei neljän edustajan poskista kuvaan mahtunut kuin korkeintaan kahdet. No aika näyttää.

Ketjumme vahvistuu pitkin kisoja ja Turskakin saatiin norjasta mukaan. Turska pomppi matkalla kuin kiekko Rantasen Mikon lavassa ja päätyi kaikkien odotusten vastaisesti Riikaan. No on meillä ainakin yksi siellä ketjumme jäsen tarkistamassa hangaround jäsentemme väitteitä todeksi.

Ketju on hyvinkin kartalla siitä mistä maasta kukin kannattaja lähtökohtaisesti on. Pyydämme nyt nöyrimmin sponsoriksi yritystä, joka voi tehdä paperikarttoja, joita voimme jakaa ruotsalaisille. Ruotsalaisten huudot ”ni ska gå hem” pelin jälkeen ovatkin hivenen huvittavia tai sitten he eivät tosiaan tiedä missä maassa matkustavat ja kelle mitäkin huutelee. Finaalia odotellessa…

Välipäivän ohjelma oli Särkänniemi ja Filippiinit. Särkänniemessä pyörittiin koululaisten keskellä ja nähtiin siellä kisatuttuja vuosien takaa. Illalla olikin sitten hotlalle kokkailtu hangaraound Rhean tekemä illallinen. Lärvinen aikaisemmin mainitsi, ettei kyseisen maan safka oikein maistu, mutta ketjumme kulinaristiosasto on täysin eri mieltä. Täytynee tuo hattarapää kutsua uudemman kerran syömään kun nyt ei oikein aikataulut osunut kohdalleen.

Tänään meillä on vastassa ranskalaiset iltamatsissa ja nyt ketjumme lakana on saanut alakatsomo paikan. Tai toivotaan että halliin pääsee myös lakanan kantajat.

Jaa somessa!

witosketjun kumppanit