Kevään 2008 MM-kisat järjestettiin pitkästä aikaa kiekkoilun synnyinmaassa. Ketju lähti matkaan tietämättä sitä, että meistä tulisi Witosketju. Parikymmentä vuosien varrelta tutuksi tullutta ihmistä lähti eripuolelta Suomea, Norjaa ja Skotlantia kannattamaan Leijonia. Päämäärä oli selvä: ”Kultainen mitali”
Kisat eivät saaneet sijainnistaan johtuen aivan älytöntä kisaturisti ryntäystä Suomesta, joten pitkällä lennolla yli Atlantin sinisen veden osa porukasta viinin ja veritulppariskin kanssa sai idean. Idean, jonka seurauksena me olemme me mistä meidät tunnetaan…kisablogeista. Historiamme ensimmäinen blogi sai alkunsa tuolla lennolla Helsingistä Torontoon. Osa porukkaa oli jo aiemmin matkustanut road trip meiningillä Torontoon ja sieltä autolla ajelemalla Ottawan ja Montrealin kautta suunnistaen kohti kylmää ja sateista Halifaxia.
Kuten jokaisella uutistoimistolla on aina jossain päin maailmaa se tukikohta niin se oli myös meillä. Porukkaa asui kahdessa vuokratussa talossa, hotellissa sekä rähjäisessä hostellissa. Pepperel Street 6171 oli osoite, jossa meidän toimistomme sijaitsi. Talo jonka wc pytyt oli eurooppalaisia virkaveljiään huomattavasti pienempiä syntyi lähes eeppisiä blogeja. Toinen talo sijaitsi merenrannalla hieman kauempana pelipaikoilta. Siellä järjestettiin ne kuuluisat grillibileet missä vieraili toimittaja Vesa Rantanen, Ratsupoliisi Pete sekä vaasalainen Los Spurgos ryhmä. Ainoa ketjulainen, joka ei paikalla ollut oli Vesku. Legendaksi muodostunut norsutallin rakentaminen oli niin kiivaassa vaiheessa keskisessä suomessa, ettei kaveri päässyt kisoihin mukaan laisinkaan. Kuitenkin Veskun rooli suomenmaalla oli äärettömän ratkaisevassa ketjun synnyintarinaa.
Leijonien päävalmentajaksi oli nimetty Doug Shedden aisaparinaan tuleva lisänimen saava Kulta Jukka. Kisojen alussa eri valtakunnan medioissa oli paljon huolta siitä miten Shedden saa Leijonat menestymään. Ketjun ainoa huoli oli saada Sika Jussille Lontooseen jäänyt matkalaukku Pepperel Streetille. Kun Leijonat pelasivat puhtaan alkusarjan häly mediassa Leijonien ympärillä laantui ja samalla haju toimistollammekin haihtui kun Jusakin sai puhtaat kalsarit jatkosarjaan.
Välipäivien merkitys kisoissa nousi ratkaisevaan rooliin, että me pienenä porukkana jaksamme kannustaa Leijonia etenemään voitosta voittoon. Jamin päiväkirja merkinnät paljastavat erään välipäivän merkittävän asian. Päiväkirja oli ja on otsikoitu ”ensimmäinen välipäivä” muuten mitään tarkempaa tietoa ei ole mitä välipäivä sisälsi. Ilmeisesti lepoa tulevia pelejä ja seikkauluja ajatellen.
Ketjumme on tunnettu ”Witosketju Kiittää” lakanastaan. Lakanan synty ja sen hommaaminen on tarina mikä on jäänyt kaikkien ketjulaisten mieleen. On alkukisojen pelipäivän aamu ja idea lakanasta on syntynyt yön pikkutunneilla. Ketjumme tarvitsee ”Lakana Lakanan” rinnalle toisen huomattavasti isomman ja enemmän screenillä näkyvän. Sheet on englantia ja tarkoittaa lakanaa. Toimistomme takana sijaitsi suurehko kauppa, joka on verrattavissa kotoisiin prismoihin ja cittareihin. Tavaraa kaupassa oli jos vaikka ja mitä. Kaksi nuorinta ketjunjäsentä lähetettiin ”hyvin” levätyn yön jälkeen hoitamaan asiaa, että saisimme hommattua tussin sekä lakanan. Savolaisten suussa sheet sana kuitenkin muotoitui hieman erilaiseksi ja sanan viimeinen kirjain vaihtui peeksi. Jokainen voi sitten mielessään kuvitella tilannetta kun kaksi hieman pöllähtynyttä suomalaista seisoo halfixilaisen kaupan lihatiskillä tujottaen lampaan viulua. Tussi kuitenkin kaupasta löytyi, punainen väriltään. Lakana, joka nykyisin sijaitsee keskisuomalaisen ketjulaisen ilmatiivissä kassakaapissa, valikoitui toimistomme ison ruokapöydän pöytäliina.
Lakana sai aikaan sen, että yhdessä pelissä mustaan pukuun pukeutunut herramies tuli kysymään kuulumisia sekä kutsumaan meidät kaupungintalolle syömään. Toimistomme osoite kaverille annettiin ja aika sovittiin milloin auto tulisi hakemaan. Tämä tieto kuitenkin jäi vain kahden ketjulaisen tietoon hallinkäytävillä ja koko homma unohtui totaalisesti pelin jälkeisisessä voitonhuumassa. Seuraavana päivänä toimiston eteen pamahti musta limusiini, joka vei jalkeille herätettyä porukkaa kaupungintalolle syömäään ja juomaan Nova Scotian osavaltion pääministerin piikkiin.
Mitallipelit kutsuivat meidät Quebeciin vaikka lähellä se oli, että tuo kaupunki olisi jäänyt vain lomailukohteeksi. Sami Lepistön jatkoaikamaali USA:ta vastaan ja siitä seuranneet mustelmat kun maalia tuuletettiin niin voimakkaasti, että osa porukkaa tipahti penkkiriviä alemmas jättivät ikuiset muistot oranssesita Halifaxin jäähallin penkeistä. Seuraavan aamun lento jäi myös mieleen kun Air Canadan lento lähti kohti Quebeciä. Pieni potkurikone joutui niin kovaan turbulenssiin, että ajatus tulevista peleistä oli hyvin kaukainen.
Quebec kaupunkina oli aivan toisenlainen, oli lämmintä ja kaikki puhuivat ranskaa. Me emme puhuneet. Myös paikallinen laki oli erilainen kuin Nova Scotiassa. Pelilippuja EI saanut myydä kadulla. Kyseisen vuoden finaaliliput revittiin poliisin toimesta välttyen kuitenkin sakoilta. Kuitenkin tärkein lippu tuon Venäjälle hävityn välieräpelin jälkeen oli taskussa. Pronssipelin tiketti ja vastaan asettuisi rakas ruotsi.
Jokainen tietää miten Leijonien tarina päättyi. Puhdas 4-0 voitto ja hienot kisat saivat onnellisen päätöken. Ottelun jälkeen ketjun lakana sai kaikkien muiden paitsi Teemu Selänteen nimmarin. Jokisen Olli antoi jopa oman mitalinsa meidän kaulaan kiertoon ja OJ otti meidän kameralla kuvia. Olimme pitkin kisoja pitäneet omaa tulosveikkausta jokaisesta Leijonien pelistä. Kukaan ei ollut saanut oikeaa tulosta paperille, joten tuo summa, joka oli huomattava käytettiin sitten yhteiseen ilalliseen pronssipelin jälkeen.¬† Eräässä yökerhossa vastaan tuli pronssipelin hävinneen joukkueen maalivahti Stefan Liv. Muistot kyseistä kaverista jäivät elämään ikuisiksi ajoiksi. Erittäin mukava ja kohtelias kaveri, joka onnitteli Leijona faneja. Muutama vuosi tästä eteenpäin ja traagisen Jaroslavin lentokoneturman seurauksena tuo tapaamamme pelaaja siirtyi ajasta ikuisuuteen.
