Kisat valmiina alkamaan

touko 5, 2018 | 2018

"

Pelipäivä juhlapäivä tuo legendaarinen päivä! Se ensimmäinen kisapäivä kun ketju pääsee irti katsomoon uuden lakanan kanssa. Samaa odotamme ja oikeastaan tiedämme mitä Leijonat tänään esittää kentällä. Pohjoinen tuuli tulee puhaltamaan tuon eteläisemmän Korean kumoon. Tuulessa myös lepattaa MC Witosketjun talon takapihalla lippusalossa tuo maailman kaunein lippu joka nostettiin juhlallisin menoin vääpeli Junden suosiollisella avustuksella.

Eilen¬†Kake ja Juuli oli katsastamassa¬†hallin edustalla kisakylän tarjontaa ja¬†kisakulttuurien kohtaamisia. Ystävämme¬†Viittamies oli ainoa joka koki vastoinkäymisiä kyseisessä tapahtumassa….kukaan ei puhunut hänelle tanskaa vaikka hän itse oli omasta mielestään oppinut kyseisen kielen riittävän hyvin.

MC Witosketjun aamuinen kauppareissu sujui samaan malliin kuin eilen illalla. Kassakoneet ja maksupäätteet meni jumiin kun Leijona logoin varustetun kortin koneeseen syötti.¬†Eilen kassalla ollut nuorempi tyttö painui takahuoneeseen välittömästi kun näki porukan saapuvan¬†kauppaan.

Kaikki kynnelle kykenevät ketjumme jäsenet¬†nähdään tänään hallissa. Osa on vielä lentokentällä tulossa kun kiekko tippuu jäähän ja¬†yksi¬†uusi yhdeksän sorminen jäsen¬†etsii puuttuvaa sormea jossain 40 kilometrin päässä Herningistä.

Tsemppiä Leijonat! Me ollaan valmiina antamaan kaikkemme tähän iltapäivään ja jokaiseen peliin tämän jälkeenkin.¬†Tätä on hetkeä on taas vuosi odotettu ja kohta se alkaa KKK metsästys!

Huomenna tulee kuvia sivuille reissumme alkutaipaleelta!

witosketjun kumppanit