Kotikisojen sietämätön keveys

touko 14, 2022 | Suomi 2022

"

Löysät on otettu pois ja hieman tasotellessa on hyvä purkaa eilistä päivää blogin muotoon.

Ketjulaisia oli jo Usa – Latvia- pelissä ja silloin oli vielä mukavan väljää. Leijonien pelissä oli rapiat 11 000 ihmistä ja se venytti jo ollut jonoja erätauon mittaisiksi. Aluksi näytti että anniskelupisteitä ei olisi tarpeeksi, mutta ei edes 8,90 e hintainen olut saanut karkoitettua perjantai-illan huumaamia leijonafaneja….toki jos on vara maksaa lippu tuonne peliin niin on vara yhteen olueenkin.

Hallin edustalta sai vielä lippuja trokareilta edukkaastikin juuri ennen peliä. Aika noloa järjestäjiltä ettei halli ei ole täynnä avausmatsissamme. Tuttu slovakki trokari oli saanut esim rivillisen lippuja yli puolet halvemmalla kuin mitä Suomesta. Eikä arvonnoista tai saati ostorajoituksista ollut tietoakaan. Voittekin arvata mistä ketju ostaa ensi vuoden liput mikäli suomessa pelataan. Ketjun sisäpiirin lähteet tosin kertovat, ettei suomessa pelata vaan kisat olisivat menossa jaettuna Unkari/Slovenia akselille. Tämä vaihtoehto on ketjun ehdoton suosikki ja tälle vaihtoehdolle annamme myös äänemme.

Hallin järjestelyistä tiedottaminen on ollut kyllä heikkoa ja vaikka useassa paikassa mainittiin että hallilla ei ole narikkaa, niin sellainenkin löytyy. Erään ketjulaisen torvi piti purkaa osiin jotta sai viedä sisälle halliin, mutta aika sekavat käytännöt ovat olleet. Alkoholia ei tietenkään saa viedä halliin, paitsi Los Spurgos Vaasasta. Missä tahansa niihin törmää, niin niillä on aina litratolkulla jeltsiniä mukana.

Hallilta sai monenmoista syötävää ja kympillä ei tainnut saada kuin nachoja. Tamperehan pitää itseään siipipääkaupunkia, mutta Hookin halliravintolan siivet oli surkein siipiesitys ikinä. 11,90e 8 siipeä, jotka oli valmistettu varmaan muutama tunti aikaisemmin ja en tiennyt että niin pieniä kanoja on mistä saa noin pieniä siipiä. ⅜ oli yhden haukun kokoisia. miinussuositus tälle.

Fanzone on samanmoinen mikä on vuosia ollut kisoissa brändättynä. Ainoa paikka mihin ei ollut jonoa oli alkoholittomien juomien baari. Myyjä kehui myyneensä kuitenkin jo useita alkoholittomia oluita. Joitakin väitteitä hallin uumenissa kuului ketjun jonottamisesta fan zonen alkoholittoman oluen äärelle, mutta tämä väite EI pidä paikkaansa. Ainut alkoholiton ketjun jäsenelle tarjoiltu alkoholiton juoma on viime Tsekin kisoista. Tätä tapausta paikallinen seurakunta tutkii edelleen miten ihmeessä on ollut mahdollista tarjoilla Ostravan baarikadulla alkoholitonta juomaa.

Ensimmäisen pelin jälkeinen aamu on valjennut Tampereella loistavassa ulkoilu säässä. Jappe ja Clemmari eivät saaneet tarpeeksi askeleita mittareihinsa eilen illalla Hämeenkatua laidasta laitaan tallatessa joten kahdeksan aikaan jengiä on ollut jo lenkillä lähimpään Alkoon tai aamupalalle majoituspaikkansa ravintolaan.

Kotikisojen ehdottomia etuja on se, että illalla peliä seuratessa saatu idea lähteä paikan päälle seuraavaksi päiväksi on helposti toteutettavissa. Tänään saamme jo Keski Suomen medioissa olleet Jeiben ja Veskun mukaan karkeloihin. Pippekin on saanut sen verran vapaata töistä, että liittyy viikonlopuksi seuraamme, sikäli mikäli junamatka Jyväskylästä ei päädy Vaasaan Los Spurgosien kanssa samalle sohvalle.
Perinteisesti emme leijonien pelitavallisia asioita juurikaan kommentoi, koska torillahan me kuitenkin tavataan.

Lähdemme nyt tutustumaan Tampereen keskustan anniskeluravintoloiden tarjontaan ja hintoihin ja palaamme asiaan taas kun raportoitavaa on.

witosketjun kumppanit